vuodattaa

tiistai, 9.12.08

luin ninjan blogia. pitkästä aikaa. ja tätyy sanoa, että mä olen kateellinen. Sähän olet ihan helvetin hyvä, tyttö! onko kukaan sulle sitä kertonu?...se on vaan se juttu, että kirjottaminen oli mulle aina se juttu. se missä mä olen hyvä. nyt älä katso kuinka mä olen aikasemmin kirjottanu blogiani, ne otan suoraan päiväkirjastani, jossa jaarittelen ihan vaan omaksi ilokseni. tai ehkä se onki se ongelma, tiedän ett teksti jota ninja kirjottaa vaan tulee suoraan sydämestä, ei sen tarvii miettiä niitä sen sanavalintoja, ne tulee automaattisesti. ja sulle joka et ninjaa henkilökohtasesti tunne, toivon että ees osa ninjan ajatuksista siirtyy siitä sun verkkokalvolta ihan aivoihin asti, ninjan teksti ei nimittäin oo ihan aina kaikista selvälukusinta. sen takia sitä rakastanki. sä käytät niin rikkaasti sanoja ja vertauskuvia, verbaalisesti lahjakas, niin sitä kutsutaan.
se juttu vaan on niin, että mulla ei pitäis olla mitään syytä olla kade ninjan lahjoista. enhän mä menetä siinä mitään...vai? (sano pliis etten menetä, oon yrittäny hokee ittelleni sitä eikä tunnu toimivan). munhan vaan pitäis olla onnellinen. mun ystävällä on sellanen lahja mitä kaikilla muilla ei oo, ja se on sen tapa selvittää asioita ja selvitä niistä, se on jotain mikä tekee sen onnelliseks ja jotain josta se(n on paree) olla ylpee. se vaan saa tuntee ittensä niin pieneks ku tajuu että joku on, siinä missä itse kuvitteli olevansa niin helvetin hyvä, vielä parempi. se ettei oo enää sitäkään omaa juttua jossa oli paras. kun jossain pitää aina olla paras, mieluiten kaikessa. ilman sitä et oo mitään. jos et voita, oot nolla. nykyään hopee mitalikaan ei tarkota mitään. sä et ole voittanut, se siis tarkottaa että oot hävinny, vaikka kuinka olis vielä monta sun jäljessä. taas valitan turhasta. oman mitättömyyden tuskasta. kuulostan teiniltä. angstilta. no teinihän mä käytännössä olenkin. tai no en käytännössä, vaan olen, ihan ilman käytäntöäkin. vihaan vaan niin sitä sanaa. "teini". heti kaikki negatiivisuuden tunteet ja aatokset valtaa pään. näin mä koen sanan teini. keskenkasvuinen räkänokka joka tuhoo kaiken ja kaikki ympäriltään tahattomasti tai tahallaan yrittäessään löytää sitä omaa mitättömyyttään kilpailemalla kavereittensa kanssa kuka juo bissen nopeiten, nuolee suurimman määrän jätkiä kanssa yhtenä iltana, liikkuu laumoissa räkii sun kengilles ja rakastaa hokea naisen sukupuolielimen nimeä...mutta teini mä olen. siis ikävuosissa. ja myönnän että osa noista kuuluu vieläkin mun tapoihin ja melkeen kaikki on joskus kuulunut. hei, oon olivia ja oon teini. noin. sanoin sen.
viime aikoina oon ikävä kyllä joutunu huomaamaan ett on paljon asioita joissa mä en ookkaan paras. laura puhuu paremmin espanjaa, mutt hei venaa sehän onkin opiskellu sitä kolme vuotta enemmän ku minä. mason puhuu paremmin englantia, ei sillä oo väliä että se on sen ädinkieli. en oo kaunein, linda löytää enemmän miehiä. en hoikin, kehitänkö anoreksian. en mukavin, mullakin on huonoja päiviä (ehkä useemmin ku hyviä). enkä älykkäin, joku tietää aina paremmin. se on masentavaa. kun en oo missään paras. keskinkertanen (vihaan btw tätä sanaa)? kyllä. monessa asiassa oikeen hyväkin vielä. mutt paras? en. en sitte niin keksi mitään missä olisin. ja se vaan nyt juolahti mun mieleen (ihan kirkkaalta taivaalta nääs, lonkalta repäsin, salamana iski nurkan takaa, ei tätä varmasti oo kukaan aikasemmin pohtinu) että miksi helvetissä mun pitäis olla jossain "paras". seki on jotain mikä on meille valmiiks asetettu. se on joittenki tiettyjen standardien mukaan tiukasti valvottu mitä se "paras" sitten signifikeeraakaan (hhmmm, mielenkiintonen "sana"). esim. satasen juoksussa se kuka juoksi nopeiten totta kai voittaa. mutt entä se joka juoksi tyylipuhtaasti. nautti eniten. tai ei ees eniten (kuinka sä määrittelet kuka nautti eniten?). ylitti ittensä. tai juoksi ihan vaan ilokseen. eiks noi merkkaa mitään. se on se joku standardi.
eli ollakseni paras kirjottaja ja sanankääntäjä mun ei siis tarviikkaan nussia sitä pilkkua joka koloon tai käyttää isoja kirjaimia nimissä, lauseen alussa(btw ninja, varastin ajatuksen sulta, huomattavasti helpompaa näin, kiitos) ja kaikkea muuta paskaa, osata käyttää kaikenmaailman hienosäätösanoja tai muutakaan vertauskuvallista. tarviiko mun muuten olla ees paras? ei kai. yritän tottua tohon ajatukseen. kaiken vaan pitää tulla sydämestä, tuntua hyvältä ja siltä että se on omaa. tässä vaiheessa mua alkaa jo oksettaa kuulostaa niin kliseeltä mutt sittehän kuulostaa, tää on jotain jonka itte vasta tajusin. vaikka miljoonat ja taas minljoonat ihmiset on varmasti ymmärtäny sen mua ennen. ylitin itteni ja tajusin jotain mikä saattaa auttaa mua elämään siihen loppuun parempana (taas se lipsahti) ja onnellisempana (lisää, lisää, lisää, mihinkään ei me tyydytä) ihmisenä. ja tää kaikki tuli sydämestä, tuntuu (suurimmaksi osaksi) hyvältä ja on pala mun ajatuksiani ja itseäni teille kaikille jaettavaksi.