Perfection

Lauantai, 31.01.09
Pyhitän tän kirjotuksen Jon nimiselle pojalle, täydellisyyden perikuvalle.
Tavattiin eilen kaks oikeen mukavaa miekkosta, kun oltiin katedraalilla dataamassa, toinen oli nimeltään Victor ja se toinen...noh, se oli se Jon. Tavattiin ensin Victor kun se nyt sattu olee samassa paikkaa datailemassa. Meillä oli siinä vaiheessa jo Susannen kanssa kovat keskustelut käynnissä kummalle kyseinen herrasmies kuuluu (hyvin pian kuitenkin tuli ilmi, että Victorilla on jo tyttöystävä, parhaat on aina varattu...paitsi Jon...). Myöhemmin Jon ilmesty myös paikalle ja en voinu ku tuijottaa. Ne kasvot...siis ne oli Kauniit. Victor kutsu meiät yhille, mutt sano meille että aikoo sanoa Jonille, että me pyydettiin niitä (Jon tarvitsi kuulemma vähän lisä varmuutta naisten kanssa). Ja Victor tosiaan puhu meille englantia, jota Jon ei ymmärtäny sanaakaan (kuten useimmat espanjalaiset). Hieman arkaillen Jon otti vastaan "meiän tarjouksen", sitten se hymyili nätisti ("nätisti" on totaalista vähättelyä, mutt sille ilmeelle jonka Jon teki ei vaan löydy tarpeeks ylistävää adjektiivia) ja sano menevänsä kattelemaan kauppoja (jotka siis tosiaan oli kaikki menossa siinä vaiheessa kiinni).
"He's a bit shy. When there's a disaster somewhere, he'll jump in the middle of it right away without thinking, but when he sees girls, he'll run as far as he can as fast as he can.", Victor ilmas meille (ja pojat tosiaan olivat palomiehiä, paranee vaan).
No jossain vaiheessa Jon sitte tuli takasin ja päätettiin lähteä Woodstockiin (Susanne, Jon, Victor ja minä). Jon tuli vähän ulos kuorestaan., kun porukka väheni ja sanon vielä ainakin kerran, että se on täydellinen, kohtelias (huomautan jo tässä vaiheessa, että en löydä oikeita adjektiiveja kuvaamaan tätä täydellisyyttä, joten ole hyvä ja kuvittele sanavalintani satakertaisiksi), mukava, älykäs, suht puheliaskin (tosin välillä siitä huomasi, kuinka se ihmetteli omaa rohkeuttaan puhua meiän kanssa...ja kun se haki sanoja, aaawwwww, sulan. pieni epävarmuus on sulosta), täydellinen kroppa, nöyrä, ja maailman kauneimmat kasvot (unohtamatta sitä hymyä, jonka sen kasvoilla näki suht useasti). Mä vilkuilin sitä jatkuvasti ja sydän väpätti tuhatta ja sataa, kun se sytytti mun tupakan samalla koskien hellästi mun käsiä tai jos sen jalka ees vahingossa kosketti mun jalkaa pöydän alla. Woodstockissa huomasin jääneni tuijottamaan sitä monesti vielä senkin jälkeen kun se lopetti puhumisen...ja niin huomasi sekin.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin loppui myös tää, poikien piti olla tukikohdassaan klo 22.30. Oli aika erota. Arvatkaa oliko mun sydän melkein pysähtyä, kun se otti musta sen vahvoilla käsillä kiinni ja antoi mulle poskisuudelmat hyvästiksi. Huh... Nään Jonin tänään ehkä uudestaan...muitakin on kyllä paikalla, damn.
Jon on nimenomaan niitä ihmisiä, joka ei ole vielä tajunnut omaa täydellisyyttään, tehden siitä vielä täydellisemmän ja vastustamattoman.

On mahdollista, että Jon tuntuu täydellisemmältä näitten keväällä (kyllä, täällä on kevät, tai Suomen touko-kesä) tuplasti voimakkaammin jylläävien hormonien takia. Multa on nimittäin useampaankin otteeseen karannut huulilta mun ystäville jo kovin tutuksi tullut vihellys:
"No mooooooooooooi...", joka on aina kohdistettu vastakkaista sukupuolta edustaville valioyksilöille. Kyseinen vihellys on ehditty jo kääntä kahdelle muullekkin kielelle.

Rakkaudella, Olivia ja hormonit